keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Jotain positiivista ! Ja vihreää !

Vaikka tuo edellinen postaus olikin värimaailmaltaan ja tunnelmaltaan sangen harmaa
ja epätoivoinen, on tässä postauksessa väriä! 
Nimittäin VIHREÄÄ !

Minä, joka en ole eläessäni kasvattanut mitään siemenestä, olen saanut
kasvamaan seuraavaa :

Tomaatteja
Moneymaker,  alarivissä
Tiny Tim,  keskirivissä
Maja,  ylärivissä
(nää on sit ihania nää nimet !)

Tiny Tim
Näyttää nimestään huolimatta kasvavan porukan suurimmaksi :)

Kovasti hakeutuvat aurinkoon päin, pitäisköhän kääntää välillä..

Nämä ovat vasta eilen itäneitä keltaisen kesäkurpitsan taimia,
Vieressä itämistä odottavat vesimelonit, ikkunanlaudalla puolestaan vihreät kesäkurpitsat.


Koska olen mieleltäni realisti (muiden mielestä pessimisti),
olen istuttanut siemeniä enemmän kuin tarpeeksi.
 Puolet taimista kuolee kuitenkin karaisuvaiheessa, jäljelle jääneistä
puolet nyrvähtää istutuksen jälkeen ja jäljelle jää pari surkeata kasvia, joita vaalin elokuun alkuun ja saan
sadoksi yhden pienen hikisen tomaatin. Joka sekin maistuu pahalta.

(Ostoslistalla on T. Kyrön uusin teos Mielensäpahoittaja ja ruskea kastike)

Mutta olenpahan yrittänyt, himpura vieköön:)

Hyvää kevättä kaikille !!
(Takatalvi tulee kuitenkin...)

2 kommenttia:

  1. Voi miten mahtavaa, että sulla itää taimet noin hienosti! Ja vielä hyötykasveja. Mulla on vaan kukkasia, vaikka omista tomaateista haaveilen myös. Ja olet kaikki karaisut ja muut opiskellut!

    (Itse juuri muuten hankin ja luin tämän Mielensäpahoittaja ja ruskeakastike -kirjan, koska olen fani. Hyvähän se oli tietenkin, vaan ehkä ihan vähän jatko-osan tuntua ja mietin, että oliko ajassa liikkumisen sijasta keskitytty "teemaan" siksi, että jää tilaa seuraaville jatko-osille, ettei päähenkilö vanhene liian nopeasti. Mutta tykkäsin ja luin kahtena päivänä työmatkabussissa, ja uskon että sinäkin tykkäät.)

    Toivon taimillesi oikein menestystä!

    VastaaPoista
  2. Hienostihan taimesi kasvavat:)
    Minun tomaatin taimet venähtivät hetkessä honteloiksi ja pitkiksi. Luulenpa, että joudun ostamaan valmiit kasvit kesällä:)

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !