lauantai 26. toukokuuta 2012

Mitä Torpalla voisi tehdä, jos ei ole puutarhassa (eli ei vielä ole tehty) ja korkeakulttuuria

Olen optismisti.
Tällä kertaa, ei siis ole pysyvä olotila.
Uskon, että jonakin päivänä
Torppa ja puutarha ovat siinä kunnossa,
että voin istua kesäillan lämmössä omenapuun alla
kukkia ihastellen, kutoen
ja vaikka hyvää kirjaa lukien.

Tähän uskoen olen jo vienyt Torpalle sukkalankaa.
Puikoilla on jo lähes puolet yhteen sukkaan tarvittavista silmukoista.



Strömsö.
Kaikkien elämännautiskelijoiden emoalus.
Tätä kirjaa voisi siellä omenapuun alla selailla ja suunnitella.
Tai vaan katsella kauniita kuvia ja todeta, että joku on käsistään valtavan taitava.




Ensimmäistä kertaa koko nurmikko on leikattu.
Ruoho kasvaa sellaista vauhtia, että se pitänee laskelmiemme mukaan
leikata joka toinen päivä.
Eipä tarvi mennä kuntosalille.




Tämän kuvan jälkeen tulee sitä
korkeakulttuuria.


OMENANKUKAT

Mun onneni kukkii kuin omenapuu
kevätöissä valoisissa,
kun kuusen latvat ne kumartuu
ja immet on unelmissa.

Ne yöt pari ympäri helluntain,
ne yöt on suuret ja syvät
ja silloin jos ei tule tuuli vain,
niin kypsyvät heelmät hyvät.

Oi, antaos taivas tyyntä nyt,
jos sitten sa annatkin muuta!
Oi, varjele Luojani vakainen
nyt orvon omenapuuta !

Eino Leino



:)



1 kommentti:

  1. ei tuu niitä punkkeja pihalle kun noin hyvin ajelee nurmen. kyllä E.Leino taitoi runon taidon. kuinka kepeä ja ihana elävä runo tämä onkaan. näkee mielessään suloisen luonnon .

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !