sunnuntai 29. heinäkuuta 2012

Voi mahoton...

.... tätä kukkien määrää :)
Runsas viikko pois Torpalta ja johan
on väriä pitkin pihaa.
Ja nurmikko on kainaloihin asti, mutta ihmetellään
sitä tuonnempana..

Keltainen Peace - ruusu ehti nuppunsa avata ja sulkea poissaolon
aikana, joten nyt ei siitä ihanuudesta ole kuvaa.
Mutta yllättävää on se, että valkoinen Iceberg teki
näin monta kukkaa ja nuppujakin vielä löytyy !
Nämä raukat kun saivat kirvahyökkäyksestä
komeasti nokkaansa ja olin varma että kukkia ei tule ollenkaan.


Punainen tertturuusu Nina Weibull teki myös komeat kukat.
Oikeassa yläreunassa nuppuilee köynnösruusu Sympathie.


Kesäkuussa laitoin multaan paljon erinlaisia kukkien siemeniä
ja nyt alkaa kukkamaalla tapahtua.
Suurin osa on siemensekoitepusseista, joten kukkien lajeista ei ole
tietoa, riittää että kauniita ovat :)
Ja onhan siellä seassa toki ruiskaunokki, sen minäkin tunnistan.


Marjasatoakin näyttää tulevan, vanhoista leikkaamattomista puskista.
Punaista viinimarjaa reilusti, mustaakin jonkin verran sekä karviaista.
Ja kaksi vadelmaa. Siis kaksi.
Pistin suuhuni. Nam.


Elokuu tuo tullessaan näköjään helteitä, sekä pienen elämänmuutoksen.
Miellyttävän sellaisen.
Matkaa kanssani tässä elämässä tekee sairaus, jonka takia
joudun / saan jäädä osittaiselle eläkkeelle. 
Sairaus ei parane mutta sen kanssa pystyy elämään ja nyt minulla
on mahdollisuus elää hiukan enemmän arjesta ja sen ihmeistä nauttien mutta 
samalla tehden edelleen minulle tärkeää työtä.

Hyvää kesän jatkoa kaikkille!
Vai pitäisikö sanoa kesän alkua....?
:)

1 kommentti:

  1. Sun ruusutarhahan on aivan mielettömän onnistunut, ja kukat ihanat! Mulla mätäni ruusut Ryötönperällä tänä kesänä nuppuihinsa, mietin voiko se johtua sateista. Kun olivat vanhoja ruusuja, enkä tehnyt niille mitään. Vähän vain karsin... no katsotaan ensi vuonna.

    Kurjaa tuollainen sairaus. Vaan on sulla asenne kohdallaan, ja pistäähän moinen asiat tärkeysjärjestykseen ja sitä osaa nauttia joka päivästä eri tavalla :)

    Seuraavaa Säterin raporttia odotellen, ihania kesäiltoja sinne kans!

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !