sunnuntai 18. toukokuuta 2014

Suuren Sinisen hautaus

(Tämä on siis kertomus jätevesijärjestelmän
asennuksesta, naisen kertomana, joten termistö lienee
kyseenalaista)

Sunnuntaiaamu, klo 7.00,
telaketjullinen konehärveli
saapuu pihaan.


Konehärveli kaivaa suuren kuopan,
myös lapiollinen kaivaja vaaditaan paikalle.


Kuopan pohjalle tulee soraa, kahdenlaista.
Päälle salaojaputkea ja sen päälle imeytyskenttäkennosto.


Imeytyskenttäkennosto saa päälleen vielä toiset salaojaputket
ja sen jälkeen se peitellään hellästi huovalla.
Ja kahdenlaisella soralla. Plus maalla.


Viereiseen kuoppaan haudataan Big Blue (se on sen isomman ja kiinteän
tavaran keräysastia) ja sen pohjalle lasketaan vettä
lammesta uppopumpulla. Jotta pohjavesi ei jonakin vuonna
nosta sitä viereiselle pellolle uiskentelemaan, on se
ankkuroitu betonikiekoilla maahan.


Imeytyskenttäkennosto ja Big Blue liitetään toisiinsa
sarjalla erikokoisia liittimiä ja kaarevia putkenpätkiä.
Jostain syystä tässä tarvittiin myös Fairya.
Älkää kysykö miksi.


Big Blue haudataan ja keskimmäiseen aukkoon (joka on nimeltään 
Miesluukku) asennetaan vihreä suppilo (ilmeisesti sitä miestä
varten).


Seuraavaksi ryhdytään lähestymään sitä jäteveden alkulähdettä
elikkäs Torppaa kaivamalla pitkää ja kapeaa kuoppaa
itse viemäriputkelle.
Maassa kulkevat sähkökaapelit säilyivät ehjinä :)

Kuvan alareunasta putkisto siirtyy talon alle...
(jossa tämän kirjoitushetkellä kaivetaan)


... ja tähän se meidän spa-siipi sitten tulee.
Kirvesmies kävi pohjan mittaamassa ja merkitsemässä, 
tänään vielä nähdään millainen kuoppa tähän tulee.


Ollaan oltu onnekkaita kun on saatu näin asiantuntevaa
ammattilaisapua :))

Nyt täytyy kiirehtiä siirtämään tuo jasmiinivanhus
toiseen paikkaan, se kun nyt ikävästi näyttää muuten päätyvän
kylppärin lattian alle.
Eilen tästä jo kaadettiin yksi omenapuista pois tieltä.

Näin tänään, upea hellepäivä mutta toisaalta hiukan
vähempikin lämpö olisi tällaiseen urakkapäivään sopinut.
Ja helppoahan minulla on, kunhan näppäilen kuvia
ja postaan !

1 kommentti:

Ihania kommentteja !