Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikku tupa. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste pikku tupa. Näytä kaikki tekstit

maanantai 18. kesäkuuta 2012

Kukkia, kakkua, kylttejä ja palasaippuaa

Kummitytön kanssa tehtiin syreeninoksien kanssa
asetelmia kukkavaaseihin viikonlopuksi.
Ruusut tietysti ostettiin,
omasta puutarhasta niitä saa 50 vuoden kuluttua..
Tänään ruusut siirtyivät eteiseen tuoksumaan.


Syreenin kukinta alkaa olla valmista.
Aamulla Torpan nurkan syreenivanhus
päätti varistaa tuuleen kukkiaan oikein kunnolla.
Kauniita pieniä kukkia pihan rottinkikeinutuolilla :)


Ai niin, nyt tuli valehdeltua.
Kukkihan pihalla ruusu.
Aitan yhdellä nurkalla kärvistelee ruusuvanhus,
harva ja raihnainen.
Sen kohtaloa on funtsittu. Ja nyt vanhus päättikin ryhtyä kukkimaan!
Kauniita, hentoja kukkia, ei montaa
mutta sitäkin ihanampia.
Tunnistaakohan joku tämän lajikkeen?


Askarteluvimma iski päivänä eräänä.
Torppa sai virallisen nimensä Aitan seinään, tien puolelle.


Aitan ympärillä on tätä puskaa.
Minulla ei ole aavistustakaan, mitä se on.
Hennosti sekin alkoi kukkimaan viikonloppuna.
Osaakohan joku tämänkin rehun minulle tunnistaa?
Joku kärhö? Toisaalta kaunis puska, toisaalta
harmittavan rönsyilevä retale, mitähän senkin kanssa tekisi..


Pikkutupa ristittiin uudestaan Immulaksi, Appiukon mukaan.


Nopea mansikkakakku rakennettiin valmispohjasta,
Vanilla-vaahdosta ja belgialaisista mansikoista.
5 minuuttia myöhemmin se oli syöty.
Pikkuväelle maistuu :)


Minä olen saippuafriikki.
En saa tarpeeksi käsintehdyistä saippuista, mielellään
kotimaisista sellaisista.
Olen vuosia sitten hankkinut itselleni saippuantekokirjankin,
mutta toistaiseksi en ole vielä itse saippuatankoa saanut aikaan. Enkä tiedä onko
minusta lipeän kanssa puuahstelemaan...

Kävin loman alussa kotieläimiä ihailemassa MUSTIKKATASSUN (klikkaamalla nimeä pääset
kotisivuille) eläinpihalla ja sen ihanasta puodista löysin näitä kotimaisia
SOAP FACTORYN palasaippuoita.
Uusi tuttavuus, hyvä sellainen.
Jokaisen saippuan mukana on kaunis lappu sen 
raaka-aineista.
Ihanaa tuoksua kesäillan saunareissulle !


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin
:)




tiistai 12. kesäkuuta 2012

Vihreä pönttö, valkoista maalia ja se ainainen Alppiruusu

Me löydetiin suulin takaa vihreä pönttö, pömpeli.
Lähemmin tarkasteltuna se osoittautui kompostoriksi.
Tumbler.


Tehtiin siitä talousjätteelle komposti.
Laitettiin se pihan reunalle, peltomaisemaa katselemaan.
Ihan ei olla vielä selvillä käyttöohjeista, onneksi
ne löytyvät pöntön kyljestä, haalistuneina tosin.
Rakennetaan puutarhajätöksille myöhemmin oma
komposti suulin taakse.


Torpan kulmalla on kukkapuskaa monenmoista,
iloisessa sekamelskassa. Pitänee tehdä lähipäivinä 
Alppiruusulle vähän enemmän tilaa, alkaa syreeni
kovasti huohottaa jo olkapäällä.


Se Alppiruusu.
On se vaan kaunis.
Kovasti sitä kuvataan, kun pihassa ei juuri muuta
kukkivaa kuvattavaa vielä ole.
Tällä viikolla on tarkoitus tehdä täsmäisku lähimpään
taimistoon ja ostaa vähän reilummin puskaa ja kukkaa 
puutarhaan.


Kato nyt Saara, on se kaunis!
(Siedätyshoitoa :))


Eteisessä sentään kukkii, pelakuut kasvavat hitaasti mutta varmasti.
Saatiin taas kukkatuliaisia, kieloja tällä kertaa.


Valkoista maalia sai pintaansa vanha puukeinu.


Ja pikkutuvan ovi.


Ovistopparina saunalla toimii
minun oma taideteokseni vuodelta... öööh..
jostain kaukaa 80-luvun alusta.
Naivismia kenties ?


Ruusutarhaakin saatiin aloitetuksi.
Mies teki keskelle kivijoen, jota pitkin voi vaikka kävelläkin.
Valkoisia Iceberg-ruusuja on istutettu viisi.
Juu, vähän harvalta näyttää vielä.


Kivijoen keskelläkin on lapsuuden taidetta,
kivihiiri nököttää kolossaan.


Kesäloma jatkuu :)








maanantai 11. kesäkuuta 2012

We are painting

Pikkutupa näytti painepesumaalinrapsutuksen jälkeen tältä.



Ja lauantaisen kokopäivän maalausprojektin
jälkeen se näytti tältä !
Ulko-ovi puuttuu vielä tässä vaiheessa, on maalattavana.




Ihan kimmeltää punamaalin pinta auringossa :)
Pikkutupa oli entuudestaan maalattu punamaalilla, joten sillä
se piti nytkin ehostaa, hyvä tuli.
Torppa onkin onneksi maalattu punamullalla, joten sillä
sitä lähestytään myöhemmin kesällä.

Lammen rantaan aikaisemmin rakennettu aita
sai samalla valkoisen maalin pintaansa.


Viikon Perunabarometri.
Kyllä ne kasvaa, nyt ilman suojaharsoa.


Tällainen puska lähti mukaan puutarhalta sunnuntaina.
Valkoisia Iceberg ruusuja, ruusutarhani alku :)


Tänään paistaa aurinko :)



tiistai 5. kesäkuuta 2012

Pikkutupa ja suuli

Pikkutupa pihan keskellä oli ennen sisältä kammotus.
Nyt siellä näyttää tältä.
Seinien, katon ja lattian remontista olikin jo aiemmin juttua, nyt
sisällä ovat kalusteetkin.
Appi toi mukanaan kunnon vuodesohvan.


Pikkutuvan toinen pääty näytti ennen tältä.
Nyt sinne saatiin mahdutettua pöytä tuoleineen.
Pöytäliina on isänisän peruja.


Suuli. Se oli niin täynnä romua, ettei sisään
tahtonut mahtua. Eli tällainen.
Viime viikolla pihalla kävi siirtolava romua varten, suulin
tyhjennys otti useamman päivän.
Vaan nyt mahtuu nikkaroimaan hyvin!
Uudellenjärjestelyssä puutarhahjörnet siirtyi
suulin toiseen päähän.


Siinä siivotessa pongattiin katonrajassa 
tällainenkin ihanuus, vanha vesikelkka.
Suunnittelin sitä pihamaalle kukkaruukkuja kannattelemaan
kunhan saadaan kukat hankittua.


Sunnuntaina kävi pieniä ja vähän isompiakin vieraita.
Raparperia kun nyt on riittävästi, sitä tarjoiltiin
sekä piirakkana että kaurapaistoksena.
Näytti maistuvan.



Eteiseen löytyi kauniisti kulunut vanha pöytä.


Suulista löytyi kaiken rojun ja pölyn alta myös vanha
ja NIIN kaunis Singerin ompelukone. Kaunotar pääsee kyllä
jonnekin esille, kunhan sopiva paikka löytyy.


Kun suuli oli järjestyksessä, istuttiin sitä ihmettelemään.
Valokuvia oli hankala ottaa, koska linssilude Pongo änkesi väkisin
syliin, ei ollut raukka koko päivänä päässyt halimaan kun
ihmiset koko ajan vaan menivät ja tulivat!


:)



keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Jättikuvapäivityspläjäys

Nyt on niin paljon kuvia ja kerrottavaa Torpalta,
että edetään ihan tajunnanvirtaa - tyylillä
kuvissa ja tunnelmissa.

Mies oli pari päivää itsekseen Torpalla,
eikä puhelimessa suostunut kertomaan mitä tekee.
No tätä:


Pikkutuvan takana ollut pöheikkö oli saanut kyytiä, ja 
lammen rannalla olevat kuuset oli karsittu. Viidakon keskeltä näkyviin
ilmestyi tiiligrilli / savustushökötys, joka vaatii vielä restaurointia.
Seuraavassa kuvassa näkyy sama paikka viime syksyltä.


Raivattuun nurkkaan raahattiin pihan keskeltä vanha hirsipöytä.


Vähänkö näyttää erinlaiselta!


Toinen salainen puuha oli takkahuoneen seinäpaneelien maalaus.
Lattialistat ja ovien kahvat saivat pintaansa tumman petsin.
Hieno yllätys, ihana Mies :)



Tullessani kaupungista maalle nappasin mukaani pari pussia siemenperunaa.
Ja nythän liikutaan alueella, joka on molemmille vieras.
Onneksi isovanhemmat olivat kaukaaviisaasti tallentaneet lähelle kuokkaa
sangen kattavan ja erittäin tarkoilla kuvilla varustetun perunankasvatusoppaan.
Joten 5 kiloa Timoa pääsi harson alle muuntumaan varhaisperunaksi. Taidetaan olla sen verran myöhässä,
että juhannuksena on turha omia pottuja vielä maistella, mutta joskus sitten!



Tämä taas on minun kukkamaani. Siihen on tarkoitus kesän mittaan syntyä kukoistava 
ja värikylläinen kukkameri, mm. pioniunikkoa ja kehäkukkaa.
(siemenistä itää kuitenkin noin 4, loput on voikukkaa.)


Nyt päästään aiheeseen istutuspöytä.
Tai puutarhahjörnet, niinkuin meillä se on ristitty.
Tämä jää kauas jamie oliverin designaamasta
vastaavasta, mutta veikkaan funktioiden olevan kohdallaan.
Suuliin sateensuojaan pykäsin tämän, vanhasta
matonpesupöydästä.
Muinaisessa punoskorissa säilytän välineistöäni, joka sekään ei
ole ihan tuoreimmasta päästä, mutta hyvin pärjätään.
Kukallisista puutarhahanskoista en tingi.


Minun puutahahjörnetissäni on myös lepotuoli.
Niitä suuria ajatteluhetkiä varten :)




Mies aloitti Pikkutuvan ikkunanpuitteiden ja vuorilautojen restauroinnin.
Kaikki on ilmeisesti hyvin :)


Pikkutuvan Porin Matti sai pintaan uuden värin, toinen kerros vielä uupuu.
Kipinäsuoja paikallaan, kivet pitämässä liimausta koossa.

Tämä Matti näytti ennen siis TÄLTÄ (klik)


Torpan eteiseen ikkunanlaudoilla vietiin pelargoniat.
Nyt vähän modernimmalla värisävyllä :)


Omenapuu kukkii ihan kohta!


Tämä taitaa olla joku koristekirsikka. Kukkii kumminkin kauniisti


Kohta saadaan jo raparperipiirakkaa.



Koko Torppa - projektin aikana tätä on kulunut.
aika monta pulloa.
Tämän kesän limunaadi nro 1!

Viimeiset työvuorot, ens viikon alussa alkaa loma.
:)