Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste taimet. Näytä kaikki tekstit

lauantai 12. heinäkuuta 2014

Puskia ja sato-odotuksia

Ruusumaassa kukkii ensimmäinen ruusu,
keltainen Peace.
Kaikki ruusut taisivat hiukan kärsiä siirrosta ja
kirvatkin näyttävät nupuissa kiipeilevän mutta
toivottavasti muutkin jaksavat kukkia.


Auringon ja lämmön myötä avomaankurkut 
tekevät kasvuennätyksiä päivittäin.


Ja kahdessa tomaattipuskassakin on raakileita :)


Ja epätietoinen hortonomi kysyy:
mikä onkaan tämä violetti kukka?


Ruusu- / ryyti- / perennamaa saa nyt olla
sellainen kun on. Pyrkimys oli jossain vaiheessa
hallita sitä, nyt ajattelin sen antaa kasvaa
itsekseen. Paitsi ryytimaaosuutta pitänee
jotenkin yrittää hallinnoida.


Ruusujen ja hortensioiden keskelle
 istutettiin muutama uusi puska.


Amerikanheisi Alfredo
Heisiangervo Amber Jubilee
Pikkujasmike


Tämä orvokki ilmestyy vuodesta toiseen norjanangervon juurelle.
Eksynyt ja paikkansa löytänyt.



Sydämmelliset kesäterkut Torpalta :)
Kaisu

lauantai 25. toukokuuta 2013

Aurinko! Kesä!

Kesä on ihmisen parasta aikaa.
(mukaeltu lainaus M.Nykäseltä).
Yhden päivän mittainen visiitti Torpalle, 
vietiin taimia, puuhasteltiin puutarhassa
ja iltasaunan jälkeen jouduttiin
ajamaan takaisin kaupunkiin.

Tämä kevään vihreys on upea ja kuinka äkkiä
se tuleekaan :)

Pongoa kiinnostaa kovasti, mitä suojaharson alla onkaan..
(perunoita)


Kurkuntaimet muuttivat Torpan eteiseen odottamaan
loppusijoituspaikkaansa.
Se paikka kun nyt taitaa olla varattu tulppaaneille...


Uusi kukkija pihalla on Angelique.
Alkuun kukki valkoisena ja minä jo ehdin hermostua, että pinkkejähän
näiden piti olla ja kyllähän ne sitten pinkiksi muuttuivat...


Istutustöiden tieltä sai väistyä muutama narsissi, päätyivät
maljakoihin eteiseen.
Ei ehkä paras idea, tuoksu ei ole millään tavalla
mieltä ylentävä sisätiloissa :)


Nurmikkoa saa nyt  leikata ihan koko ajan.


Ja se kaikkein hartaimmin odotettu kukkija,
josta viime postauksessa
oli vain nuppukuvia.
Douple Late Anthraciet.
Mun lemppari :)


Kaisu :)






keskiviikko 15. toukokuuta 2013

Projekti Katto

Se on valmis.
Siitä tuli hieno.
Vanha tiilikatto purettiin ennen uutta peltikattoa,
tiilien alla ollut vanhaakin vanhempi pärekatto
jätettiin paikalleen.
Ilman vammautumisia selvittiin, melkein.
Joku tarkkasilmäinen saattaa alla olevasta kuvasta
huomata, että peräkärryn takarenkaan alta pilkottaa
vanha ystävämme Alppiruusu (eli se rhro.. rodro.. just se).
Se jatkaa nyt elinkaartaan muutama raaja amputoituna :)



Minun vastuullani oli uusien räystäslautojen maalaus.


Seuraavissa kuvissa näkyy jo uutta mustaa ja kaunista peltikattoa.
Harmillisen huonoja kuvia.
Huomasin Padilla olevan huomattavasti parempia,
joten pitänee yrittää sillä härvelillä tehdä postaus.


Karmaiseva lehtikuusi tuossa vielä nököttää, sen lähtölaskenta on alkanut...


Tulppaanit ovat ihan justiinsa avautumassa. 


Kotona on esikasvatusviidakko.
Minähän tosiaan ryhdyin esikasvattamaan kaikkea mahdollista
ja ihan liian aikaisin, joten liljat ja muut kukkivat ruukuissa ikkunanlaudoilla.
Maahan laitetaan, kunhan keritään, eiköhän ne liljatkin
kuki joskus uudelleenkin :) 

Tähtisilmä

Kurkun taimia

Lilja

Lilja- ja daaliaviidakko

Tervetuloa uusille lukijoille mukaan, kiva olette tänne löytäneet
ja toivottavasti pysytte mukana matkassa :)

Kaisu

sunnuntai 28. huhtikuuta 2013

Suttuiset polaroidit

 Vietettiin Torpalla pari päivää,
oltiin jo ihan yötäkin.
Sauna lämmitetty, pihaa raivattu
ja talven jälkiä tarkasteltu.

Piha on ankea mutta lumeton.
Pottumaa on käännetty (syksyllä unohtui)
ja siihen siemenperunat hankittu.
Gourmadin, Amandine ja Rikea, josko
joku niistä ilahduttaa meitä jo juhannuksena.
Maahan menee myös Sturon-sipuli.
Kanalaan askartelin vihdoinkin itselleni
tiskauspisteen, lyhyempi matka kantaa kuuma vesi ja saa
 rauhassa roiskia.
Tämän vuoden tärkein ostos on tuo
Claes Olssonin kukkainen tiskiharja :)

Mies Ja Kone

Sytykeruusuja testattiin käytännössä.
Eipä tarvitse enää niitä kamalia valkoisia sytytyspaloja
kaupasta ostaa, sen verran on tehoa näissä!

Ensimmäiset orvokit istutin eteisen ikkunanlaudoille.



Perennapenkin alku:
Laukkaneilikkaa, Syyskohokkia ja Karpaattienkelloa.


Nyt alan jo uskoa ettei kesää ole tältä vuodelta peruttu :)

maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kasvaa kasvaa :)

 Ollaan sitä täälläkin jo herätty kylvöhommiin.
Kaikenlaista sipulia, juurakkoa, siementä
ja tainta on hankittu ja multiin saateltu.

Mies kävi eilen Torpalla, piti
omenapuita harventaa.
Vaan kun lunta ja jäätä on suulin ovella toista
metriä ja tarvittavat välineet tietysti suulissa
niin jäipä harvennus suunnittelun asteelle.
Vaan ehtiihän sen, kevät on myöhässä.

Torpan päivyristä olivat katsoneet että
viime vuonna maaliskuun lopulla oli Torpan piha
ollut melkein lumeton kun oli kaupungista sinne tavaraa viety.

Mitäpä purkeissa sitten kasvaa kasvaa:

Tähtisilmä FlowerPower Copper Amethyst
(taas saa nautiskella kasvien nimistä, joku
nämäkin kaikki on keksinyt!)

Päivänsini
Puolet purkeista kasvaa punaista Scarlet O'Haraa
ja toinen puoli sinistä Heavenly Blueta.
Arvatkaa olenko merkinnyt purkit :)

Päivänsini on siis köynnöskasvi, Torpan pihalle
kaariporttiin ajattelin. Kyllä vaan pienestä lähtee
kasvinalku.

Tiikerinlilja



Ai niin, olen myöhäisherännäinen.
Siis sytykeruusujen suhteen.
Tiedän, so last season ja nyt puhaltaa
jo ihan uudet tuulet DIY-rintamalla ja niin
edelleen, mutta
minäpä askartelin näitä nyt.
Hennon vaaleanpunaista sain aikaan
kun oikein keittelin.

Omenapuun kukkia odotellessa :)



lauantai 2. maaliskuuta 2013

Maaliskuu :)

Jeee!
Eikös nyt voi jo sanoa että on kevät?
Ainakin melkein?
Jooko?

Kotona kukkii maljakoissa:



Hankin vihdoinkin Susannan Työhuoneen
ihania tiskirättejä.
Turkoosit matkaavat Torpalle :)



Tutustuin lähipuutarhan
kevätkuvastoon.
Tänä vuonna piti ottaa ihan rauhallisesti
näiden taimien ja siementen ja sen sellaisten kanssa,
mutta toisin taitaa käydä.
 Lähiviikkoina kasvattelen muun muassa seuraavia:

Jalopioni White Cap
Kaktusdaalia Sarah Mae
Jalopioni Krinkled White

Näiden lisäksi tulossa on pari muutakin daalian juurakkoa
sekä liljojen sipuleita.
Ja sitten pitäis varmaan nuo auringonkukatkin kasvattaa taimiksi.

Kokemustahan ei ole mistään muusta kuin viime vuoden tomaatintaimista
(täysi fiasko mutta hauskaa oli...)
joten katsotaan miten muijan käy :)

Ihanaa maaliskuuta kaikille !!


sunnuntai 16. syyskuuta 2012

Puskia, puolukoita ja puuloota x 2

Ostettiin puutarhaan vielä neljä
uutta mustaherukkapuskaa.
Herukoita on nyt yhteensä 16.
Mahdetaanko pärjätä :)


Virallinen Valvoja Nemo
tarkkailee istutuksen oikeaoppisuutta.


Puolukkaa on nyt metsä punaisena.


Oltiin tällä kertaa metsässä koko lauma,
Nemo ei juuri välitä metsässä kirmailusta.
Taitaa nuo lyhyet jalat olla rajoite.


Aurinkokin pilkahti.


Saaliina ämpärillinen puolukkaa ja muutama
ihana herkkutatti.


Tupaan leivinuunin eteen
asettui puuloota.
Varaudutaan syksyn lämmityksiin.


Samanlainen loota löysi paikkansa
makuukammarin takan vierestä.



Illan hämärtyessä poltettiin kynttilöitä ja tuikkuja.
Ja istuskeltiin eteisessä hiljenevää iltaa tarkkaillen.


Vielä näyttää Torpan piha kesäiseltä!
Tuo musta möhkäle keskellä pihaa on Miehen
painonnostotanko.
Voiskohan siihen istuttaa ens kesänä vaikka
jonkun kärhön...


:)