Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste talvi. Näytä kaikki tekstit

torstai 1. tammikuuta 2015

Nyt pidetään tauko

Vuosi 2014 on ollut huikea sekä Torpalle
että sen väelle ja koirille.
Torpalla asutaan nyt pysyvästi ja kotia on
remontoitu toimivammaksi, vanhaa muistaen.

Tänä vuonna on Torpalla aloitettu myös
yritystoiminta ja Koirala onkin saanut asiakkaakseen
suuren määrän erinlaisia karvaisia otuksia.

Mitä vuosi 2015 tuo tulleessan, sitä ei vielä tiedä.
Uskomme kuitenkin siitä tulevan vähintään yhtä
hyvän kuin tästä kuluneestakin :)

Bloggaamisen ei nyt tunnu löytyvän juurikaan puhtia,
joten jätän blogin toistaiseksi lepäämään
ja palaan asiaan kun siltä taas tuntuu.

Kiitos kaikille lukijoilleni ja muille bloggaajille, jään 
seuraamaan teidän tarinoitanne
 vaikka itse en postailekaan :)



Kaisu

torstai 18. joulukuuta 2014

Joulua Torpalta !

Torppa hiljentyy joulun viettoon ja kerää samalla
uutta inspiraatiota bloggaamiseen ensi vuodelle.
(Hiljennytään ja hiljennytään... Koiralan
puolella riittää onneksi puuhaa..)

Koirala on koristeltu asianmukaisin koristein :)


Se sipulipiirakka, joka viime postauksessa
oli menossa uuniin, onnistui erinomaisesti.



Räntäsateessa on mukava lenkkeillä, varsinkin
kun silmätulehduksen vuoksi ei saa normaalisti
käyttämiään piilolinssejä silmiin ja joutuu lasit huurussa
puolisokeana kulkemaan.. (tulee mieleen pari
traumaattista koulun hiihtoreissua..)


Tuvassakin on joulukoristusta ja kuusikin
on jo koristeltuna.

Takan reunuksella meillä on Torpan
suojelusenkelit, vasemmalla rakkaan ystäväni
käsistä syntynyt enkeli ja oikealla aikanaan mummulle
ostamani valkoinen enkeli.


HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE
IHANILLE BLOGIN SEURAAJILLE JA KÄVIJÖILLE :)

Katri ja Kalle

(Ihan siltä varalta etten saa joulun aikaan postausta laitettua..)



tiistai 4. helmikuuta 2014

Ihania vieraita

Meillä kävi niiiiin ihania vieraita
eilen Torpalla :)
Mahtava ja vähän jännäkin oli päivä,
siitä kuulemme enemmän myöhemmin!

Lumimaisemaa vielä oli pihalla, lämpöasteita kuitenkin jo 
aamulla pari, joten kaipa tämä kohta muuttuu harmaaksi loskaksi.
Ja sitten saa mun puolesta tulla jo kevät.

Tunnelmakuvia tulee tässä.







Ihanat metalliset enkelit piharoihuja varten
ovat lahja rakkailta ystäviltämme :)

Kaisu

lauantai 25. tammikuuta 2014

Ei millään malttais odottaa

Torpalla tapahtuu, verkkaiseen tahtiin.
Tulevan Koiralan lattiaa korjataan
ja siellä päästään sisäpuuhiin pian.

Päärakennuksen lisäsiiven (kuulostaa niin
mahtipontiselta mutta onhan se kooltaan huimat 8 
neliömetriä) rakennuspiirustukset saatiin
eilen tarkasteltaviksi ja nyt mietitään
kylppärin kalusteiden paikkoja.
Miehellä on yksi kriteeri, pytyltä täytyy
nähdä peltomaisema :)

Muutto maalle tapahtuu tämän päivän suunnitelman
mukaan huhtikuun lopussa, oli lisäsiipi valmis tai ei.
Ei millään malttais odottaa!




Lunta on Torpalla vähän mutta minulle riittävästi.
Toivottavasti sitä ei enää liikoja tule, jotta päästään
tositoimiin rakentamisessa.


En taida koskaan kyllästyä kuvamaan
jäisiä ikkunoita. 
Alemmassa kuvassa vielä maalamattomat ikkunanpokat
viime talvelta.


LÄMPIMÄSTI TERVETULOA
KAIKILLE UUSILLE LUKIJOILLE :))

Kaisu

maanantai 13. tammikuuta 2014

Talvimaisemaa ja möhkäle seinässä

Vihdoinkin on tullut lumi myös Torpalle :)
Lämpötila vaihtui muutamassa päivässä viidestä 
plusasteesta tämän aamun miinus viitentoista, joten koiruudetkin 
saivat toppavermeet päälle.



Ajeltiin Torpalle katsomaan Koiralan (uudelleen 
nimetty Kanala) takaseinään perjantaina
ilmestynyttä möhkälettä
eli ilmalämpöpumppua joka siellä toivon mukaan
on pörissyt onnistuneesti.


Ja siellähän tuo pörisi :)
Tulevan koirahoitolan tiloissa ei ole
ollut minkäänlaista lämmönlähdettä, joten
tämä katsottiin parhaaksi hankkia.

Mies esittelee sitä seinän sisäpuolella olevaa
möhkälettä, tyytyväisenä, koska nyt
päästään lattiaa pinnoittamaan.


Kaunis aurinkoinen päivä,  Pongo tutki
innokkaasti pihalla eläinten jälkiä
ja ehdittiinpä palloakin heitellä.




Nemo ei edelleenkään tykkää talvesta. Tai lumesta.
Tai sateesta. Tai toppatakista. Tai mistään.
Nemo pönötti keskellä pihaa liikumatta siihen
saakka, että pääsi autoon lämmittelemmän.
Pönömies :)



Talvitunnelmin
Kaisu :)

sunnuntai 6. tammikuuta 2013

Talvi Torpalla

Tehtiin isän (tulevan kattoremontin projektipäällikkö)
ja koirien kanssa pikainen visiitti Torpalle.

Viime viikon vesisateet olivat mukavasti lumen määrää
jo vähentäneet pihasta.

Vaikka sitä kevättä odotankin kuin kuuta nousevaa, täytyy
myöntää että talvi ja pakkanen osaavat 
tehdä maailmasta kauniin.

Edelleenkin tuo lehtikuusi on saamassa
lähtöpassit, viimeistään kattorempan alkaessa

Niin kaunista huurretta



Pongo oli jo ihan täpinöissään,
pallo ja nurmikko mielessä :)

Lampi on umpijäässä

Kammarin ikkunan taidetta

Pikkutuvan takaseinällä
huurteisia hämäkinseittejä.
Kyllä luonto osaa!

Siellä se tämän vuoden suururakka odottaa...

Kaisu :)

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

Ei täällä talviunta nukuta!

Vaikka blogi elää hiljaisella vaihteella
niin kyllä Torpan väki hereillä on.

Jouluun valmistaudutaan kaupunkikodissa
piparkakkuja tehden.
Nämä ovat kokeiluja tämän vuoden
piparkakkutaloa varten.
Pikeeri vähän liian paksua levittyäkseen
kauniisti mutta onneksi strösseliä oli riittävästi :)

Sydämet

Lumitähdet

Joulutossut

Korillinen pipareita lähdössä koemaisteluun


HYVÄÄ JOULUN ODOTUSTA KAIKILLE!
Kaisu

keskiviikko 8. helmikuuta 2012

Talvea Torpalla

Pakkasmittari näytti aamulla sellaiset lukemat (-13) että uskallettiin lähteä 
Torpalle käymään.
Koirat jätettiin suosiolla kaupunkiin, mäyräkoiran maavara on sen verran pieni,
ettei lumessa kahlailu oikein onnistu :)

Torpalla paistoi aurinko kirkkaasti ja pakkasta oli vain -10.
Viime kuussa Mies kaatoi ja pilkkoi pihasta yhden omenapuista,
tänään se jatkojalostettiin klapeiksi.
Minä kohtasin vesurin kanssa omenapuun oksaston.


Lumi on peittänyt ryvettyneen puutarhan ja 
tehnyt siitä kauniin.


Kesän heiniä eteisen ikkunalla,
jäätaidetta lasissa.


Minun työmaani.


Miehen työmaa.


Miehen työn tulos.
Minun tulostani ei kannattanut kuvata...


Seuraava kaatourakka on tuo vanha lehtikuusi Torpan vierestä.


Näihin kuviin, näihin tunnelmiin :)