maanantai 4. kesäkuuta 2012

Päiväni Hortonomina vol 2 (sekä Mies ja Kone)

Lomanvietto Torpalla jatkuu.
Tänään pilkahteli taas aurinko ja
päästiin puutarhaan möyrimään.
Pionit saivat omat hakkeella katetut
alueensa, ympärillä oleva myllätty maa laitetaan nurmikoksi.


Luulin Torpalla kasvavan vain violettia,
syreeniä (vai sireeniä ?) mutta tänään
 paikallistettin myös valkoinen versio.
Kaunis.


Vanhan kasvihuoneen paikalle kasvoi tällainen
rehu. Ja sehän on vanha viholliseni varsiselleri !
Jätän sellerin kaikissa muodoissaan muiden
nautittavaksi. En pitänyt siitä lapsena keitossa enkä 
aikuisena ns. sairaaladieetissä. 


Rhord.... rodor... rfor.. (juu ei onnistu vieläkään).
Alppiruusukin kukkii minä hetkenä hyvänsä!
En malta odottaa, minä kun en yhtään muista minkä väriset kukat ovat.


Pionikin alkaa jo olla isolla nupulla.


Käännetyn kasvimaan (josta tulee mun Rose Garden..)
kulmalle palasi Rakuuna.
Syksyllä sitä oli Pikkutuvan edessä tämä verran (kuvan oikeassa reunassa
oleva pehko on kaikki rakuunaa).
Luultiin että oli saatu kaikki jyrsittyä pois. Pah, kaikki jolla on tai on 
ollut juuret kasvaa kuitenkin takaisin.


Iirikset (kiitos lukijat opista!) ovat avautuneet.


Varovasti raotettiin pottujen suojana olevaa harsoa.
Ja kyllä vaan, kaikkien rikkaruohojen keskellä
näyttää pottujan nousevan! 


Sittten päästään osioon Mies ja Kone.
(Vir Botanica)
Tämä yhdistelmä leikkaa siimalla ja ilman, raivaa pensastoa
järeämmällä terällä ja käy äänekkäästi
sinistä savua päästäen (hih).


Kysyin Mieheltä, että lentääkö se myös.
Mies vastasi, että "kyllä joku mun nuoruudessani
teki ruohonleikkurin moottorista yhden hengen lentokoneen" ja katseli mietteliäästi
taivaalle.
En tiedä, pitääkö minun huolestua.

Minäpä muuten tiedän, mihin minä käytän tuota leikkuria.
Hyvästi varsiselleri.

:)



3 kommenttia:

  1. Ettei tuo sellerisi vaan kuitenkin olisi liperi eli lipstikka? Toisaalta samapa se, jos sellerin maku ei miellytä niin ei varmasti myöskään lipstikan...niin on samankaltainen.

    Mukavaa, että pionit pukkaavat nuppuja...ovat niin kovin kauniita!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi hyvin olla lipstikkakin, mahtaako se tuoksua (haista) samalta kuin varsiselleri? Lehtiä kun nuuhkin niin selleriltä tuoksui..

      Poista
  2. Mäkin sanon, että on lipstikka. Lehtiä voi käyttää vaikka keittomausteena. Pistä vaikka yksi tai kaksi lehteä sopalliseen, ei enempää, ettei tule liian vahva tottumattomalle. Inhoan varsisellerin makua, mutta tykkään lipstikasta, joten kannattaa kyllä kokeilla. Kulkee myös nimellä "lihaliemimausta".

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !