maanantai 25. maaliskuuta 2013

Kasvaa kasvaa :)

 Ollaan sitä täälläkin jo herätty kylvöhommiin.
Kaikenlaista sipulia, juurakkoa, siementä
ja tainta on hankittu ja multiin saateltu.

Mies kävi eilen Torpalla, piti
omenapuita harventaa.
Vaan kun lunta ja jäätä on suulin ovella toista
metriä ja tarvittavat välineet tietysti suulissa
niin jäipä harvennus suunnittelun asteelle.
Vaan ehtiihän sen, kevät on myöhässä.

Torpan päivyristä olivat katsoneet että
viime vuonna maaliskuun lopulla oli Torpan piha
ollut melkein lumeton kun oli kaupungista sinne tavaraa viety.

Mitäpä purkeissa sitten kasvaa kasvaa:

Tähtisilmä FlowerPower Copper Amethyst
(taas saa nautiskella kasvien nimistä, joku
nämäkin kaikki on keksinyt!)

Päivänsini
Puolet purkeista kasvaa punaista Scarlet O'Haraa
ja toinen puoli sinistä Heavenly Blueta.
Arvatkaa olenko merkinnyt purkit :)

Päivänsini on siis köynnöskasvi, Torpan pihalle
kaariporttiin ajattelin. Kyllä vaan pienestä lähtee
kasvinalku.

Tiikerinlilja



Ai niin, olen myöhäisherännäinen.
Siis sytykeruusujen suhteen.
Tiedän, so last season ja nyt puhaltaa
jo ihan uudet tuulet DIY-rintamalla ja niin
edelleen, mutta
minäpä askartelin näitä nyt.
Hennon vaaleanpunaista sain aikaan
kun oikein keittelin.

Omenapuun kukkia odotellessa :)



2 kommenttia:

  1. Oi mitkä viljelmät ja mikä suunnitelmallisuus! Viittaan siis köynnökseen. Minä vaan siemenpussien kuvien perusteella olen valinnut sekalaista seurakuntaa, joista kaikki ei selvästikään edes idä.

    Sytykeruusut, pitääpä heti opiskella niiden teko. Minähän valmistin siskolle jouluksi "sytykerullia" vaan kierittelemällä tuohta... hmm. Ei sillä DIY-askartelulla voi paljon elvistellä :)

    Ihanaa pääsiäisviikkoa, Kaisu!

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !