sunnuntai 16. kesäkuuta 2013

Ruusutarhan tuunausta

Nythän on niin että se viime kesänä alkunsa saanut
ruusutarha on ollut ihan rappiolla.
Koska pessimistinä olin varma, ettei yksikään ruusuistani
tulisi selviämään talven yli, en kovinkaan suurella innokkuudella
sitä keväällä ryhtynyt saneeraamaan.
Vaan kun ne kaikki ruusut sittenkin selvisivät hengissä.
Ja tältä se ruusutarha sitten näytti.
Ei kovin kaunis, ei.


Pari pitkää päivää ruusutarhan kanssa
puuhastelin ja lopputulos on tässä:
Kolme uutta ruusua, kolme uutta hortensiaa ja
PALJON kuorikatetta.
Tiedän, se ei ehkä ole se esteettisin ratkaisu mutta
saanpahan olla tovin ilman rikkaruohojen kitkentää.


Kuorikatteettomiin paikkoihin on tarkoitus hiljalleen levitellä
jonkinmoista perennaa, vanhaa maksaruohoa jätinkin jonkin verran.
Pari Talviota sinne jo istutinkin :)


Koska ne perennat nyt vielä puuttuvat, laitoin
väriä antamaan petunioita.
Ettei ihan näyttäis kuorikatekasalta tuo...


Uudet asukkaat:
Valkoinen hybridiruusu Karen BliXen
Oranssi hybridiruusu Just Joey
Vaaleanpunainen ryhmäruusu Leonardo Da Vinci
(ai että mää tykkään näistä nimistä!)
Syyshortensia Early Sensation x 2 ja
 Pallohortensia Annabelle

Lammen rannalla kukkii ihana lupiini.


Kanalan seinustalla täydessä kukassa
valkoinen lilja.
Sen nimi, jonka olen taas kerran unohtanut,
 lukee siinä kukallisessa muistivihkossa, joka on Torpalla
piirongin laatikossa, eikä täällä kaupungissa. Tietty.


Tämä sekasotku löytyy Torpan sisäänkäynnin kulmalta.
Tiedän, ei ihan puutarhalehtimateriaalia, mutta en
henno noita orvokkeja vielä kompostiinkaan
heittää..


Tänä vuonna ollaan muistettu olla ajamatta
tuon syysleimun yli ruohonleikkurilla.
Viime vuonna ajateltiin sen olevan rikkaruoho.
Varsinaiset puutarhurit..


Karviaispuskassa on jo marjoja.
Tämä vanha vihreä sai viereensä
pikkiriikkisen tulokkaan, Lepaan Punaisen.


Ja sitten (rumpujen pärinää!!!):
Aamulla se oli vielä nupussa.


Illalla se kukkii!
On se pioni vaan aina yhtä upea ilmestys :)


Nautitaan kesästä :)

Kaisu

7 kommenttia:

  1. Pionit ja ruusut on niin mun lemppareita:-) Jep nautitaan kesästä

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pionit ja ruusut, niissä vaan on sitä jotakin enemmän kuin muissa :)

      Poista
  2. Juhannusruusu, Kaisu, Torpalle ehdottomasti! :) Sitähän on "kuin kynsille lyöty" (kuten mies meillä sanoo) jos ei ole juhannusruusua. (Mies tosin käyttää ilmaisua halutessaan jotain vempelettä, jota hänellä ei muka vielä ole.)

    Minusta tuo Torpan sisäänkäynti nimenomaan näyttää ihan puutarhalehtimateriaalilta! Oikein on romanttinen ja villi. Minä aion ottaa oppia sinun ruusunhoitotaidoistasi, vaikka vaikeaa se on kun pitäisi raaskia kitkeä niittykukkia, mutta niinhän minä tein :)

    Kyllä on nättiä teillä, ihanaa juhannusviikkoa myös sinne!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Menee siis juhannusruusu hankintalistan kärkipäähän :) Mikähän siinä muuten on, noissa miehissä ja vempeleissä, ei me taideta sitä koskaan ymmärtää!

      Poista
  3. Kauniita kuvia :) Teillä on kivan näköinen puutarha, olen Saaran kanssa samaa mieltä tuosta sisäänkäynnistäkin. Omalla pihallani on samannäköinen valkoinen lilja, nimeä en minäkään muista ulkoa, mutta se ei ole läheskään noin pitkällä kukinnassa. Pieniä nuppuja vasta. Kukkii minulla yleensä vasta heinäkuun alkupuolella. Ensimmäiset pionit sen sijaan ovat juuri puhjenneet kukkaan - näitä on odotettu : ) Hauskaa juhannusviikkoa sinulle!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nuo liljat kukkivat tosi aikaisin siksi, että esikasvoivat ikkunanlaudalla ruukussa ennen istutusta :)

      Poista
  4. Kivoja kuvia ja mielestäni tuo kuva, jossa on orvokit, on eritysien hieno :)

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !