torstai 23. elokuuta 2012

Pieni Vihreä....

...TOMAATTI!
KYLLÄ!

Ja jos oikein tarkkaan katsotaan niin niitä on KAKSI!

Tähän kulminoituu koko tämän ensimmäisen puutarhavuoden
onnistuminen :)
Ensi vuoden tavoite on saada edelleenkin yksi (tai jopa kaksi)
tomaattia mutta oikean värisenä.


Se ei näytä tomaatilta, mutta vannon sen olevan sellainen.


Viikonloppuna kävi ihania vieraita,
sadepäivästä huolimatta savustettiin kalaa, grillattiin lihaa
ja syötiin suklaamuffinseja mansikka-philadelphia-kuorrutuksella.


Saatiin upea tuliaiskimppu !


Ruusut (juu tiedän, taas...)
aloittavat toista kierrosta kukinnassa.

Montana


Iceberg


Robusta


Nina Weibull


Joudutaan nyt opettelmaan kaupungissa olemista,
molemmilla taas työkiireitä.
Torpalle toki mennään aina kun ehditään.
:)



4 kommenttia:

  1. Kyllä ne tomaatit siitä kasvaa ja kun ne ovat täysikokoisia, niin ne voi ottaa sisälle kypsymään.
    Täälläkin on vasta raakileita tarjolla, mutta toivosta ei luovuta. Seuraavat tomaatit ajattelin kuitenkin kasvattaa vasta sitten kun tontilla on kasvihuone.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ensi kesäksi Torpallekin kyllä askarrellaan edes jonkunlainen kasvihuoneen tekele :)

      Poista

Ihania kommentteja !