torstai 6. syyskuuta 2012

Tee-se-itse kasvihuone

Mitä tehdä, kun ei omista kasvihuonetta, tomaatit vielä kasvavat
ja on ihan pakko viettää enemmän aikaa kaupungissa?

Mainittakoon tässä kohdassa se, että tomaatteja on ainakin 11.
Edelleen vihreitä, mutta tomaatteja kuitenkin.
Ja näitähän pidetään hengissä niin kauan kuin on tarvis.


Otetaaan pari vanhaa ikkunanpokaa, lasilevy
ja erittäin leveää muovikelmua.
Ja voila.


Kyllä, se on ruma, mutta ajaa asiansa.
Ja tuulettaminen sujuu helposti siirtämällä plastiikkaa hiukan
sivuun :)


Voi olla, että jossakin vaiheessa tomaatit saavat 
muuton kaupunkiin, lasitetulle parvekkeelle.
Sinne muuttivat viime viikolla paprikat.
Tämä kuva on otettu pari viikkoa sitten,
ovat nyt reilusti kasvaneet nuo vihannekset.


Kanalan takaa löytynyt ihana malva
otti ja muutti toiseen paikkaan pihaan.
Ja tekee sekin vielä syksyn kunniaksi uutta kukkaa.


Kävin hamstraamassa kukkasipuleita
ja shoppasin samalla jo ensi kesäksi kunnon hanskoja :)


Vielä pitänee odotella pari viikkoa
ennen kuin sipulit saa laittaa maahan.
Tulppaaneja kuvassa,
auton takalaatikossa odottaa narsissit ja vähän lisää
tulppaaneja....


Haikealla mielellä kun syksy tulee.
Toisaalta sekin on kaunis vuodenaika
mutta tarkoittaa myös sitä että, Torppa
laitetaan talvikuntoon ja siellä käydään
harvakseltaan.
Mutta onhan talvella taas kiva suunnitella,
mitä kaikkea ensi kesänä tehdään!


Kaisu :)







1 kommentti:

  1. Hieno kasvihuone, luovuuden ylistys! Muistuttaa mun viime kevättalvista kelmuviritelmää kukkasiemenviljelmille :) Onnea tomaateista, yksitoista on oikein hieno ja merkittävä luku! Hyvä kun kerroit kukkasipuleista, olen kokonaan unohtanut omani. Nyt muistan iskeä ne jonnekin maahan kellarista. Koko pitkä suunnittelu- ja unelmointitalvi edessä! Hyvin siitä selvitään, Kaisu. Ihanaa kuulasta loppuviikkoa!

    VastaaPoista

Ihania kommentteja !